lauantai 31. tammikuuta 2009

Historia

Osakalla on pitkä historiansa niin kuin koko Japanilla, Osakan alue on tunnettu jo noin 10 000 vuoden ajan ja ollut pitkään johtava kauppakaupunki. Alussa Osakakin oli osa metsästäjä- ja keräilijäyhteiskuntaa. Japanin ensimmäiset kansat ovat tietojen mukaan vaeltaneet muualta Aasiasta ja Japanin eteläisiltä saarilta kohti pohjoista (Maailma nyt Itä-Aasia). Alkuperäiskansaa kutsutaan ainuiksi. Heitä asuu edelleen pieni vähemmistö Hokkaidossa, Japanin pohjoisosassa.

600-luvulla Osaka oli Japanin ensimmäinen pääkaupunki, mutta tästäkin on ristiriitaisa käsityksiä, koska tuolloin Japanilla ei vielä ollut kunnon hallitsijaa, joten Osaka ei ainakaan ollut koko Japania hallitseva pääkaupunki. 800-luvulla Japanin pääkaupungiksi tuli Nara. Tällöin Japania hallitsi samurai-kulttuuri ja 1400-luvulla syttyi sisällissota. 1583 Keisari, Toyotomi Hideyosi , palautti rauhan ja valitsi Osakan alueen hallintopaikakseen. Osakasta tulikin jo 1600-luvulla Japanin teollisuusmetropoli, Kioton ollessa pääkaupunki. Osakalla oli sekä taloudellinen että poliittinen johtoasema.

1700-luvulla valta siirrettiin kuitenkin Tokioon (silloiseen Edoon), mutta talous jäi Osakaan. Osakaa on kutsuttu The kitcen of the nation (valtion keittiöksi), koska Osakassa oli Japanin suurimmat marketit kuten Dojima riisimarketti, Temma kasvismarketti ja Zakoba kalamarketti- ja ruoka Osakassa on erittäin hyvää!! Osakassa koulutus oli ja on hyvin tärkeää ja väestö oli erittäin kouluttautunutta ja osasi talouden ylläpidon.

1900-luvulla tuli Meiji-uudistus, samurai liikkeet loppuivat ja syntyi uusi hallitus. 75% Osakasta tuhoutui toisessa maailmansodassa ja 1946 Osaka oli täysin rauniona. Japani oli tähän asti ollut n.300 vuotta eristyksissä muusta maailmasta ja siitä kiitoksena Japanissa ja Osakassa näkyy vielä tänä päivänäkin sen omaleimaisuus. Maailmansodan jälkeen Osaka ja sen talous nousi kuitenkin nopeasti, Japanin omaksuessa länsimaista kulttuuria ja teollisuutta. Japanilaiset mukauttivat länsimaalaisuuden kuitenkin omaan kulttuuriinsa ja tarpeisiinsa. Yksi esimerkki on baseball, mikä on noussut perinteisen sumon sijasta suosituimmaksi penkkiurheilulajiksi. Japanilaisilla on kuitenkin otteluiden oheistoiminta, kuten peliasut, juhlat ja räikeiden ilmapallojen heittely väliajalla tärkeää, joskus tärkeämpää kuin itse peli.1953-1970 tapahtui talousihme Osakassa ja talous kasvoi 10% vuodessa. 1970 pidettiin maailmannäyttely Expo Osakassa, ja siitä on vielä nähtävillä Expo-puutarha, joka on laaja japanilainen puisto, sekä Expoland, huvipuisto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti