Yhteensä Osakan alueella (Osaka pref.) asuu n. 8,8 miljoonaa asukasta (v.2005) ja keskustan alueella (Osaka city) 2,6 miljoonaa. Ihmiset asuvat todella tiiviisti ja puutarhoja ei pihoissa juurikaan ole. Omakotitaloja on silti yllättävän paljon. Väestöntiheys on n. 12 000 as/km2. Japanissakin ongelmana on suuret ikäluokat eli vanhempia ikäluokkia on enemmän kuin nuoria, Osakassakin se näkyy lisääntyvän vanhusten hoidon tarpeessa. Japanissa kuitenkin perhe ja suku on länsimaihin verrattuna lähempiä, joten isovanhemmat asuvat yleensä vanhimman pojan perheen kanssa. Näin ei synny pulaa vanhainkodeista. Väestönkasvu on ollut pysähtyneenä jo pari kymmentä vuotta ja näin voi ennustaa jatkuvan. Kuolleisuus ja syntyvyys on siis pysynyt suunnilleen yhtä suurina tähän asti, mutta ei sitten tiedä suurten ikäluokkien kuollessa väheneekö asukasluku vai kasvaako syntyvyys vastaavasti - tuskin. Japanissa lasten syntyvyys on noin 1,5, kun se Suomessa on 1,8. Tavallinen perheen koko onkin yksi tai kaksi lasta. Osakaan ole ollut mitään suurta muuttoliikettä vähään aikaan. Ulkomaalaisia Osakassa asuu n. 210 000, mikä on 2,4% Osakan väestöstä. Ylivoimaisesti suurin osa Japanissa asuvista ulkomaalaisista on korealaisia.
Vuonna 1945 tapahtui suuri väestönmäärän lasku. Tämän selittää toinen Maailmansota ja sen tuhoisat pommitukset sekä Osakasta sotimaan lähteneet sotilaat. 1900-luvun alkupuolella Osakaan muutti paljon ihmisiä kaupungistumisen ja teollistumisen myötä, sillä työpaikkojen määrä lisääntyi Osakassa. 1970- luvulta alkaen Osakassa syntyvyys on ollut sinne muuttoa suurempi. Myös se on huomioitavaa, että naisten väkiluku on kasvanut miehiin nähden. Suhdeluku on 100:95,6.
Alueellinen jakautuminen
Niin kuin muidenkin miljoonakaupunkien tavoin Osakassa asuu eniten ihmisiä keskustassa, 11 700 as/km2. Pohjoisessa ja idässä asuu etelään verrattuna enemmän ihmisiä. Etelä onkin enemmän köyhempää aluetta, eikä niin teollistunutta. Osakan eteläpuolella olevan Wakayamankin asukastiheys on pieni sääolosuhteiden takia. Siellä kun esiintyy usein taifuuneja ja alue on vuoristoista. Pohjoisempien naapurikaupunkien, Koben, Kioton ja Naran, asukasluvut ovat taas kohtuullisen suuria, jolloin Osakankin asutus on suuntautunut sinne päin.
Kieli
Japanissa siis puhutaan Japania, joka on sukua mm. kiinankielelle ainakin kirjoitustavaltaan, mutta ääntäminen eroaakin sitten täysin. Kuten arvata saattaa Japani poikkeaa länsimaisista ja romaanisista kielistä aika paljon mm. verbit tulevat aina lauseen loppuun, mutta sanat opittua varsinkin suomalaisten on helppo ääntää japania, sillä japanin kielessä on monia samoja sanoja kuin suomenkielessä, mutta merkitys on eri (esim. "kani" on suomeksi "rapu", "koe" on suomeksi ihmisen ääni, "aho" on suomeksi "tyhmä" jne.) ja muutenkin ääntäminen suurilta osin muistuttaa suomenkieltä.
Osakassa puhutaan erityistä Osakan murretta Osaka-ben. Se voi olla esimerkiksi melkein kirjakieltä puhuvien Tokiolaisten mielestä aika epäkohteliasta tai rumaa, mutta yleensä vain hauskaa. Osakan murre onkin rentoa ja siinä asiat sanotaan lyhemmin ja murre näkyy enemmän puhetyylissä, kuin erillisissä sanoissa. Osakalaiset mm. puhuvat hyvin nopeasti ja lyhentävät monia sanoja. Osakan sisällä on myös erityyppisiä murteita. Etelässä puhutaan vielä karkeammin ja nopeammin, kuin pohjoisessa.
Uskonto ja kulttuuri
Japani kuuluu Kiinan kanssa samaan kulttuuripiiriin, mutta lähemmin tarkasteltuna Japanin kulttuuri poikkeaa aika paljon kiinalaisesta. Japanin vallitsevat uskonnot ovat Buddhismi ja Shintolaisuus. Kristittyjä Japanissa on 1,4%. Buddhalaisiksi tunnustautuu 74% ja shintolaisiksi 93%. Tämä kertoo monien ihmisten harjoittavan molempia uskontoja, jotka eivät suinkaan ole ristiriidassa keskenään. Japanilaiset liittävät Shintolaisuuden lähinnä syntymään, esim. lapsen siunaus tapahtuu Shinto-temppelissä, kun taas kuolema ja hautajaiset ovat Buddha-temppeleissä.
Monet Japanilaiset sanovat etteivät ole kovin uskonnollisia samoin kuin suomalaiset. Jos ei tunne näiden uskontojen taustoja ja tapoja, voi ulkopuolinen ajatella ettei uskonto vaikuta japanilaisten elämään juurikaan. Sillä vaikuttaa siltä, kuin Osaka ja Japani olisi talouskasvua ja teknillistä elämäntapaa omaksuessaan laiminlyönyt nämä kaksi maan tärkeintä uskontoa. Oikeasti hengelliset asiat eivät ole kuitenkaan kovin kaukana ikinä japanilaisten elämästä. Uskonnot näkyvät mm. elämänarvoissa ja rituaaleissa. Vanhimmasta uskonnosta, Shintolaisuudesta, iskostettiin jo varhain japanilaisten mieliin, että ihmisen on oltava valmis uhraamaan kaikki kansakunnan edun nimissä (Maailma nyt, Itä-Aasia) ja yhteisöllisyys ja muut ihmiset ovat japanilaisille hyvin tärkeitä. Shintolaisuuden esiasteeseen, Kiinasta 300-500-luvulla levinneeseen, Kungfutselaisiin oppeihin kuuluu perheen kunnioitus. Japanissa samassa perheessä saattaa asua kaksi tai kolme sukupolvea, mutta koska Osakakin on hyvin tiheään asuttu, suuria asuntoja on vähän, joten ydinperheet ovat nykyään yleisiä ja lastenkin määrä pienempi. Melkein jokaisessa japanilaisessa talossa on buddha-alttari isovanhempien muistoksi, johon vaihdetaan uudet riisit, saket ja hedelmät kerran kuussa. Muita rituaaleja ovat mm. temppelissä käyminen. Buddhismi levisi Kiinasta ja Koreasta v.552 jKr. ja sen oppeihin kuuluu mm. kuoleman ja uudestisyntymisen kiertokulku. Nykyään Japanissakin on monia Shintolaisuuden ja buddhismin uskontolahkoja mm. rinzai- ja samuraiden omaksuma zen-lahko.
Japanilaisille tärkeä yhteisöllisyys näkyy arkipäivässä töissäkin. Työpiiri on heille tärkeä ja japanilaiset liikemiehet käyvät usein työkavereiden kanssa töiden jälkeen oluella ja pomo saattaa kutsua alaisiaan joskus kylään. Ihmiset auttavat ja huolehtivat aina toisistaan. Pomot saattavat auttaa myös aviopuolison etsinnässä, esim. esittelemällä jonkun sopivan henkilön. Aikaisemmin perhekin saattoi sanella aviopuolison ja ammatin, mutta nykyään Japanin länsimaalaistuttua on se vähentynyt.
Osakassa naisten asema on ollut miehiin verrattuna huonompi työelämässä ja on yhä esim. Suomeen verrattuna. Heidän on vaikeampi hakeutua töihin ja yletä siinä, vaikka vuoden 1947 perustuslaki takaakin naiselle samat oikeudet kuin miehille. Useat japanilaiset naiset eivät ehkä haluakaan mennä töihin tai päästä miehiä ylemmäksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti