lauantai 31. tammikuuta 2009

Luonto

Pinnanmuodot

Osaka on alava rantakaupunki Tyynenmeren rannalla ja Osakan keskustan läpi kulkee Shinyodokawa joki. Laajan tasangon takia Osaka on pystynyt laajentumaan ja harjoittamaan teollisuutta alueellaan. Osakaa ympäröi vuoristo mm. ns. Japanin Alpit. Japani onkin oikeastaan kokonaan merenalaisten poimuvuorten huippua ja Osaka sen rinteellä. Osaka sijaitsee Euraasian ja Tyynenmeren mannerlaattojen saumakohdassa, ja tyynenmerenlaatan työntyessä kohti Euraasiaa syntyy maanjäristyksiä. Osakassa niitä esiintyy kuitenkin esim. Tokioon verrattuna harvoin, n. kerran vuodessa, mutta nekin ovat hyvin pieniä. Suuri maanjäristys oli viimeksi vuonna 1995, Kobessa (Osakan naapurikaupungissa). Maanjäristyksistä syntyy myös Tsunameja (suomennettuna satama aaltoja), merenpinnan heilahtaessa, mutta niitäkään ei juuri pääse Osakaan suojaavian lahdenpoukaman ansiosta.

Maankamara

Japanin maankamara on syntynyt elämän uudella ajalla alle 70 milj. vuotta sitten ja on poimuvuorten alueella eli muuttuu koko ajan. Alue on tertiääristä ja kvartääristä. Poimuvuoret ovat muuttuneita, kiteisiä liuskeita. Japanin alueen maannos on pääosiltaan ruskomaata.

Ilmasto

Osaka on 66°N ja 23°N leveyspiirien välissä, samalla säteilyvyöhykkellä kuin Suomi, joten valoisan ja pimeän ajan pituus riippuu vuodenajasta ja etäisyydestä navalle. Keskitalvella valoisa aika on kuitenkin n.12h (n.05:00-17:00) ja kesällä n.15h (n.04:00-19:00)

Honshun saarelle puhaltaa talvella Sisä-Aasiasta talvimonsuuni, joten talvet ovat hyvin kylmät, mutta Honshun keskellä kulkevien vuorten takia Osakaan eivät kylmät talvimonsuunit niin helposti pääse ja Osakasta puhutaankin että talvet ovat leutoja. Silti Osaka tuntuu purevan kylmältä talvella, paikallisten merituulten ja ilmankosteuden takia. Lämpöasteita talvella on n.5°C. Kesällä Ilmavirtaus taas tulee Tyyneltämereltä erittäin lämpimänä. Ilma on kosteaa ja kuumaa. Keskilämpötila on n.29°C. Loppukesästä Tyynellämerellä, Osakasta katsottuna koillisessa syntyy usein Taifuuneja, mutta ne eivät yleensä pääse Osakaan asti Osakan sijainnin vuoksi, joten taifuunit eivät saa aikaan suuria tuhoja.

Osakaan virtaa lämmin merivirta, Japanin virta, joten Osaka kuuluu pääosiltaan subtropiikkiin lämpövyöhykkeeseen. Talviaikaan Osakaan matkustettaessa kannattaa kuitenkin varautua lämpimillä vaatteilla talojen vähäisen lämmityksen ja ohuiden seinien takia.
Osakassa on sadekaudet ja ne ovat keväällä tai alkukesästä (Touko-kesäkuussa) ja alkusyksystä (syyskuussa). Syksyllä sataa varsinkin Taifuunien takia. Sadekausiin verrattuna muuten Osakassa sataa aika vähän. Esim. talvi on kuivahkoa sateisiin nähden, ja elokuukin on aika sateetonta.

- Korkein Osakassa mitattu lämpötila on 39,1°C (8.8.1994)

- Alhaisin lämpötila on ollut 5,5°C (27.2.1981)

Näihin voidaan huomioida, että koko maapallon lämpeneminen on vaikuttanut siten, että lämpöennätyksiä rikotaan yhä, mutta alhaisimpia lämpöennätyksiä ei juuri enää rikota.

- Suurin mitattu sademäärä on 250,7 mm (26.6.1957) eli 1m2:n alueelle on satanut n.25cm

- Suurin satanut lumimäärä on 18cm (31.1.1984)

- Keskilämpötila vuodelle on n. 17,8°C (1998)

- Vuotuinen sademäärä on n. 1605mm
(vuonna 2002)

Vesistö ja merialue

Japani on siis maanalaisten poimuvuorten huippu, ja Japanin edustalla tyynenmeren puolella on syvä Japanin hauta. Osakan edessä on Japaninlahti, joka toimii pääasiassa satamana, uida ei esimerkiksi voi ollenkaan. Kalastustakin harrastetaan vain hieman, enimmäkseen Osakasta lähdetään kohti Tyyntämerta laajemmille kala-apajille. Osaka saa vettä myös läpikulkevasta Yodogawa-joesta, mutta sekin on hieman saastunutta teollisuuden vuoksi. Japanissa vesi on aina liittynyt läheisesti elinkeinotoimintaan (kalastus) ja kulttuuriin, joten ympäristön pilaamisen estämistä koskeva laki annettiin vuonna 1967 (www.vyh.fi/hoito/luomurak/japani/), näin Osakankaan joki ei ole niin saastunut kuin voisi kuvitella.

Kasvillisuus ja eläimistö

Osaka kuuluu kesävihantien lehtimetsien kasvillisuusvyöhykkeeseen, mutta miljoonakaupunki Osakassa ei juuri metsiä näy, pieniä metsiköitä, puita ja puistoja kylläkin. Esimerkiksi Osakan linnan ympärillä on laaja havupuu ja sakura(kirsikkapuu) metsä. Sakura on Japan kansalliskukka ja Sakurapuita näkee myös Osakassa runsaasti. Keväisin Sakuroiden kukkiessa Japanilaiset lähtevät perheen kanssa ulos piknikille valkoisenaan ja vaaleanpunaisenaan kukkivien puiden alle. Osakan linnan puisto on hyvä esimerkki piknik paikasta, kuin myös Expo-puisto.
Havupuita on lähinnä mäntyjä, Harokatajia, ja ns. koristepensaita, Japaninmarjakuusi. Japanin vaahtera on Momiji, jossa on hyvin kaunis punainen väritys syksyllä. Lehtipuita on sakuran lisäksi, mm. Ume eräänlainen luumupuu, Japaninhappomarja (keltaiset kukat ja punaiset marjat), Ichou, sekä bambut, joita on hyvinkin paljon ja bambuista tehdyt tuotteen ovat halpoja ja sitä kaytetään yleisesti pienrakentamisessakin. Myös joitakin palmuja voi tulla vastaan Osakassa.
Eläimistä Osakassa tapaa ainakin lintuja mm. korppi, varikset ja pulut, sekä Osakan Pohjoisosassa, Minoo:ssa, lähellä vuoria on runsaasti apinoita. Muuten Japanin vuoristometsissä esiintyy mm. villisikoja ja oravia, ja pelloilla kurkia ja haikaroita.

1 kommentti: